PetteriLehtonen Osaava lakimies läpinäkyvällä hinnoittelulla

Vahingonkorvaus henkilöauton kaupassa

Kyseessä on varsin yleinen kuluttajariita. Ostat käytetyn auton ja se hajoaa muutaman kuukauden tai vuoden kuluttua ostohetkestä. Kuka viasta vastaa ja mikä on vahingonkorvaus?

Olen tähän artikkeliin etsinyt kaksi varsin perinteistä kuluttajariitalautakunnan käsittelemää tapausta aiheesta. Toisessa on kysymyksessä BMW:n alustan osien rikkoutuminen ja toisessa Peugeotin moottorin rikkoutuminen.

Vahingonkorvaus – Kuluttajariitalautakunta – Alustanosien kestäminen

Lähdetään liikkeelle BMW:n alustan osien rikkoutumisesta. Noin 4 000 kilometriä autolla ajettuaan ostaja havaitsi hankaavaa ääntä, joka osoittautui kuluneeksi pyöränlaakeriksi. Auton korjauskustannukset olivat noin 1 100 euroa.

Kuluttajariitalautakunnan kesällä 2016 antamassa suosituksessa (5384/33/2014) on katsottu, että BMW:n pyöränlaakereiden ja alatukivarren tulisi kestää yli neljä vuotta ja 100 000 kilometriä. Näin ollen autossa oli myyntihetkellä ollut virhe.

Lautakunta on ratkaisussaan todennut:

”Kuluttajariitalautakunta toteaa, että auton tukivarret ja pyöränlaakerit kestävät autoa tavanomaisesti käytettäessä pidempään kuin tässä tapauksessa on tapahtunut. Autossa on näin ollen ollut ennenaikaisen rikkoutumisen vuoksi kuluttajansuojalain 5 luvun 14 §:n 3 momentissa tarkoitettu virhe.

Kuluttajansuojalain 5 luvun 20 §:n 1 momentin mukaan ostajalla on oikeus korvaukseen vahingosta, jonka hän kärsii tavaran virheen vuoksi.

Vahingonkorvauksen määrän arviointi perustuu ilmenneen virheen laadun ja korjauskustannusten lisäksi auton ikään, ajomäärään sekä kauppahintaan. Alatukivarret ja pyöränlaakerit kuluvat auton tavanomaisen käytön myötä, joten auto on tullut siihen asennettujen uusien osien myötä iältään ja ajomäärältään vastaavia autoja parempaan kuntoon, miltä osin korjauksista on syntynyt ostajalle hyötyä. Myyjän tulee myös korvata vianetsintäkulut. Lautakunta harkitsee edellä esitetyn perusteella vahingonkorvauksen kokonaismääräksi 500 euroa.”

Vahingonkorvaus – Kuluttajariitalautakunta – jakopäänhihna

Toisessa tapauksessa oli kyseessä jälleen varsin yleinen jakopäänhihnan vaihtaminen.

Myyjäliike oli myyntihetkellä luvannut vaihtaa Peugeotiin jakopäänhihnan, mutta oli jättänyt vesipumpun vaihtamatta. Reilun vuoden kuluttua kaupasta moottorin vesipumppu hajosi aiheuttaen moottorin rikkoutumisen. Auton korjauskustannukset olivat noin 2 100 euroa, mistä ostaja vaati 1 500 euroa.

Kuluttajariitalautakunnan keväällä 2016 antamassa suosituksessa (5190/33/2014) on katsottu, että myyjäliikkeen olisi tullut informoida ostajaa siitä, ettei jakohihnaan vaihdettaessa myös vesipumppua vaihdettu. Näin ollen autossa oli myyntihetkellä ollut virhe.

Lautakunta on ratkaisussaan todennut:

”Lautakunnan käsityksen mukaan se, ettei vesipumppu välttämättä enää kestä toista jakohihnan vaihtoväliä, on ollut auton käyttöikä ja -määrä huomioon ottaen mahdollista. Vesipumpun rikkoutuminen voi aiheuttaa laajan moottorivaurion, joten siitä, ettei vesipumppua ole vaihdettu, olisi pitänyt kertoa ostajalle. Asiassa ei ole näytetty tai edes väitetty, että ostajalle olisi kerrottu siitä, ettei vesipumppua ole vaihdettu. Lautakunta pitää lisäksi auton huolto-ohjelman ja huoltokirjamerkintöjen perusteella riittävässä määrin selvitettynä, että auton huollot on tehty, eikä vaurion syynä ole ollut ostajan puolella oleva laiminlyönti auton huoltamisessa. Lautakunta toteaa edellä esitetyn perusteella, että autossa on ollut kuluttajansuojalain 5 luvun 14 §:n 2 kohdassa tarkoitettu virhe.

Kuluttajansuojalain 5 luvun 20 §:n 1 momentin mukaan ostajalla on oikeus korvaukseen vahingosta, jonka hän kärsii tavaran virheen vuoksi.

Vahingonkorvauksen määrän arviointi perustuu ilmenneen virheen laadun ja korjauskustannusten lisäksi auton ikään ja ajomäärään. Auton moottori ja vesipumppu kuluvat auton tavanomaisen käytön ja ikääntymisen myötä, joten auto on tullut siihen asennettujen uusien osien myötä iältään ja ajomäärältään vastaavia autoja parempaan kuntoon, miltä osin korjauksista on syntynyt ostajalle hyötyä. Lisäksi lautakunta pitää korjauskustannuksiin sisältyviä moottoriöljyä, öljynsuodatinta ja pakkasnestettä auton tavanomaisina käyttö- ja huoltokustannuksina, jotka olisivat joka tapauksessa tulleet ostajan maksettaviksi. Lautakunta harkitsee edellä esitetyn perusteella vahingonkorvauksen määräksi 1 000 euroa.”

Parempaan kuntoon kuin myyntihetkellä

Ratkaisut ovat sinänsä varsin ennakoitavia, joten miksi siis kirjoitan tästä aiheesta. Henkilökohtaisesti pidän kuluttajariitalautakunnan suosituksia siinä mielessä oikeudenmukaisina, että myös ostaja joutuu kärsimään korjauskuluista, kun auto todella tulee parempaan kuntoon kuin se oli myyntihetkellä. Ongelmana tapauksissa on ollut vahingonkorvauksen määrän laskenta.

Otetaan esimerkiksi tuo Peugeotin moottorin korjaaminen. Vahingonkorvauslain lähtökohtana on rikastumisen kielto, eli vahingosta ei voi hyötyä. Tosin sanoen tuossa Peugeotin tapauksessa myyjän olisi pitänyt hankkia noin 160 000 kilometriä ajettu moottori, joka vastaisi autossa aikaisemmin ollutta moottoria ja asentaa se ostettuun autoon. Tällöin auto olisi korjauksen jälkeen ollut siinä kunnossa, jossa se oli ennen moottorin rikkoutumista. Myyjä olisi tällaisessa tilanteessa vastannut kaikista kustannuksista, koska ostajalle ei olisi syntynyt mitään hyötyä moottorin vaihtamisesta.

Harvoin korjaus voidaan suorittaa arvoltaan sopivilla käytetyillä osilla, kuten aiemmassa kappaleessa on esitetty, joten kustannuksia joudutaan jakamaan osapuolten kesken. Tosin sanoen autoon asennetaan uusia osia, jolloin auto ei enää vastaa sitä mitä asiakas on aikanaan ostanut, vaan auto on korjauksen jälkeen parempi kuin ostettaessa.

Peugeotilla oli ajettu moottorin rikkotuessa reilut 160 000 kilometriä, eli laskennallisesti auton moottori oli puolessa välissä elinikäänsä. Näin ollen oikeudenmukainen korvausten jakosuhde olisi 50/50, jota lautakuntakin on suosituksessaan todennäköisesti käyttänyt. Asia ei kuitenkaan minusta ole niin yksinkertainen, että lasku vain puolitetaan.

Vahingonkorvaus ja sen määrä

Oikeudenmukainen ja minusta myös vahingonkorvauslakiin perustuva vahingonkorvaus laskettaisiin siten, että korjauskustannuksista eriteltäisiin osien ja työn hinta.

Osien osalta tuo ostajalle syntynyt hyöty on ilmeinen, eli moottorin tulisi kestää uusien osien ansiosta, varsinkin jos se on peruskorjattu täydellisesti, lähes saman ajan kuin uusi moottori.

Työn osalta en kuitenkaan näe mitään syytä soveltaa tuota hyötyyn perustuvaa laskentaa, pois lukien tällaisessa tapauksessa moottorin koneistuksesta syntyvät kustannukset. Se, että moottori puretaan autosta ja laitetaan peruskorjattu moottori takaisin autoon, ei synnytä ostajalle minkäänlaista hyötyä. Joudutaanhan moottori irrottamaan ja asentamaan myös siinä tapauksessa, että olisi löydetty rikkoutunutta täysin vastaava moottori.

Jos Peugeotin tapauksessa oletetaan osien maksaneen 500 euroa ja koneistuksen 300 euroa, niin asennustyön osuudeksi jäisi 1 300 euroa. Vahingonkorvauksen suuruudeksi muodostuisi edellä mainitun perusteella 1 700 euroa (800 * 0,5 + 1 300 = 1 700), eli lähes puolet enemmän kuin mihin lautakunta on päätynyt.

Varsinkin uusien autojen korjaamisessa vian etsintä sekä korjaustyö muodostavat usein leijonanosan korjauskustannuksista, joten vahingonkorvauksen laskentatapa ei ole yhdentekevää. Näin ollen varsinkin uudehkojen autojen moottorivauriotapauksissa olisi hyvä pohtia mitä riidanratkaisukanavaa hyödyntää. Mikäli tuhansien eurojen riidassa ei päästä kustannusten jaosta sovintoon, voi olla järkevämpää viedä asia suoraan käräjäoikeuteen, jossa myyjältä voidaan vaatia oikeudellisesti argumentoiden riittävää vahingonkorvausta. Pienemmissä riidoissa kuluttajariitalautakunnan kuluriskitön käsittely on aina ensisijainen vaihtoehto.

Tämä kirjoitus on julkaistu 15.4.2016 Lakiasiaintoimisto Lehtonen Oy:n sivuilla

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän MikaRiik kuva
Mika Riikonen

Vielä suurempi epäkohta tulee, kun merkkiorganisaatiot "korvaavat" tyyppivikoja. Esim VW/Audi on hinnoitellut vaihtomoottorin töineen lähelle kymppitonnia ja hövelisti laskuttavat asiakkaalta vain 30% tuosta summasta. Käytännössä vahinkoa kärsinyt asiakas maksaa koko remontin itse sillä perusmoottorin tehdashinta jää reilusti alle asiakkaalta tilitettävän summan.

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo

Valmistaja, maahantuoja ja jälleenmyyjä.

Tuo Ketju pitää kyllä huolen omien kulujensa takaisin saamisesta. Töiden hinnoittelu kun ei tosiaan ole minkään kontrollin piirissä, niin esimerkiksi VAG n tsi moottorien nk. Jakopäävauriot ovat aina kuluttajalle kallis paukku. Huolimatta kuluttajansuojasta. Vaikka kuluttajan maksettavaksi jäävä osuus olisi vain 30 % laskun loppusummasta, niin nostamalla työkustannusten määrää saadaan myyjän ketjuun lisää rahaa. Kuten esimerkeistäsi tuli ilmi.

Näissä VAG tapauksissa on lisäksi kyseessä tehtaan pään virhe, joko tuotteen suunnittelussa, tai nokkaketjun raaka-aineessa. ( alihankkija ) Kun näin selvästi voidaan todeta, niin kaikki virheen aiheuttamat kulut on myyjän ( jakeluketjun ) hoidettava. Auton omistajahan haluaa autonsa olevan samassa kunnossa, kuin se oli ennen vauriota. Aiheesta löytyy tuhansia kirjoittuksia, myös Suomesta. Haku VAG ja tsi jakoketju.

Miten sitten on ? Tuotevastuulaki on lienee hieman toinen juttu. Laki kai velvoittaa valmistajaa korvaamaan tuotteen välilliset ja väliitömät vauriot, eikä siis esim. Moottorin uusilla osilla ole loppulaskuun vaikuttavaa arvoa. Valmistevika kun ollut tehtaan tiedossa, mutta sitä ei ole kuitenkaan korjattu ja näin vian on annettu vaikuttaa lopputuotteeseen.

Esinevahinkona korvataan esineen vahingoittuminen ja tuhoutuminen eli tavallisesti esineen korjauskustannukset, arvon aleneminen tai tuhoutuneen esineen arvo. Lähtökohtana on, että tuotteen aiheuttamat henkilö- ja omaisuusvahingot on korvattava täysimääräisesti. Omaisuusvahinkoa, joka on määrältään alle 395 euroa, ei korvata tuotevastuulain mukaan. Kuluttajansuojalaissa ei ole vastaavaa rajoitusta, joten kuluttaja voi aina vaatia pienetkin vahingot korvattavaksi kuluttajansuojalain nojalla. Mainittujen lakien korvaussäännökset menevät tältä osin jossain määrin päällekkäin. Yritys ei voi sopia kuluttajan kanssa pätevästi tuotevastuusta poikkeavasti.

Eli, vaurion korvausta ei ehkä muutenkaan kannata hakea kuluttajasuojalain kautta, vaan tuotevastuulain nojalla. Ainakaan yritykset eivät kuluttajasuojalain mukaan saa mitään korvauksia vaurioista, mutta tämä kommentti off topic.

Mielenkiintoinen juttu ja hauska kuulla asiantuntijan näkemys aiheeseen.

Käyttäjän PetteriLehtonen kuva
Petteri Lehtonen

Tuotevastuulain ja kuluttajansuojalain välinen ero on minusta se millä perusteella vaatimusta voidaan ajaa. Tuotevastuulaki on säädetty takaamaan turvallisuus kun taas kuluttajansuojalaissa on kysymyksessä kuluttajan suojaaminen kaupankäynnissä. Molemmat lait ovat säädetty suojaamaan ns. kuluttajaintressejä, eli myös tuotevastuulakia sovelletaan ainoastaan yksityiseen käyttöön hankittuihin tuotteisiin.

Kuluttajansuojalain 5 luvussa se joukko jolle kuluttaja voi vaatimuksia esittää on varsin laaja, mutta lähtökohta on aina se, että vaatimuksen esittäminen suoraan myyjälle on helpoin ja tarkoituksenmukaisin tapa. Lisäksi kuluttaja voi esittää vaatimuksia sekä välillisistä että välittömistä vahingoista siinä tapauksessa, että myyjä tai muu vastuutaho on toiminut huolimattomasti.

Nämä tyyppiviat ovat tosissaan varsin ongelmallisia siksi, että siinä kohtaavat useammat intressit, suurimpana tietysti autonvalmistajan imago. Jos myönnät tehneesi huonon auton, niin sitä on aika vaikea saada myytyä. Siksi nuo takaisinvedot melkein aina koskevat turvallisuuteen liittyviä ongelmia, kuten turvatyynyjä, virtalukkoja, jne. Tyyppivioissakin on kuitenkin hyvä tiedostaa, että auton myynyt taho vastaa myymästään tuotteesta siinä missä valmistaja ja varsin usein vaatimus on helpompi kohdistaa myyjään kun valmistajaan. Eli jos autossa on uutena ostettaessa ollut siihen sopimaton jakohihna, niin autossa on virhe, josta myös myyjä vastaa.

Nuo edellä kirjoitetut siis koskevat kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan välistä kauppaa, johon kyllä itse soveltaisin aina kun mahdollista kuluttajansuojalakia, koska siinä esimerkiksi todistustaakkaa koskevat säännöt on monin paikoin asetettu varsin kuluttaja myönteisiksi. Yrityksen tekemiin ostoihin sitten joudutaan usein soveltamaan pelkästään kauppalakia ja tietysti tehdyn sopimuksen ehtoja, koska Suomessa on varsin laaja sopimusvapaus.

Toimituksen poiminnat